Tommy Wiren ja Jaana Rajamäki
luento ja demonstraatio
 Jyväskylä 19-20.5.2007


(Keski-Suomen Kennelkerhon ja Palveluskoirayhdistysten järjestämä tilaisuus)
Ohjelma koostui mm. luennosta Miten koira oppii, Paten ja Pedon esittämistä demoista sekä vapaaehtoisten koirakoiden tekemistä ohjatuista harjoituksista.

Paikallaolijoista kuusi oli vesikoiraharrastajia neljästä perheestä. "Tilaisuus, jossa vähintään neljä vesikoiraharrastajaa kokoontuu, on luokiteltava vesikoiratapahtumaksi" . Tämä määritelmä ja Tommy Wirenin v.2006 pitämän luennon muistiinpanot löytyvät Keski-Suomen Vesikoirien sivuilta.

 



Kuvatekstit kommentteineen perustuvat omiin havantoihin ja tulkintoihin kurssista. Kurssille sai ottaa halutessaan oman koiran mallioppilaaksi. Easy jäi tällä kertaa kotiin mutta muiden koirien ja kouluttajien seuraaminen oli antoisaa. Jokainen koirakko sopi kouluttajan kanssa mitä apuvälineitä käytetään ja mikä on tavoiteltava lopputulos. Parin koulutusminuutin aikana ei luonnollisesti mitään ihmeitä ollut tarkoituskaan koiralle opettaa mutta sinä aikana selvisi koirakoille ja yleisölle varmasti Tommyn opettama koulutustekniikka joka tuntui perustuvan paljolti ehdollistamiseen.

tw_pate_luopumisharjoitus_2.jpg


Mukana olivat asioita näyttämässä Rotwailerit Pate ja Peto. Tässä on menossa luopumisharjoitus. Pate "peruuttaa" kun hänelle tarjotaan palkkioastiaa. Pate luopuu laatikollisesta nameja saadakseen yhden palkkioksi.

Harjoitusten pituus käytiin läpi heti aluksi. Suositeltava pituus on. n. 2-3 min., joka tapauksessa alle viisi minuuttia. Tämä siksi ettei kouluttajakaan jaksa keskittyä täydellisesti tilanteeseen. Asia tuli harjoituksissa hyvin esille.


tw_pate_luopumisharjoitus.jpg


Koulutuksen tavoite on määriteltävä aluksi. Hyvä esimerkki miksi näin, tulikin ilmi eräässä kysymyksessä. Joku asia oli opetettu kysyjän koiralle aikoinaan pentukurssilla "sinne päin" ja asiaan oltiin silloin tyytyväisiä mutta nyt asia on ruvennut kysyjää mietityttämään.

Jälkeenpäin puutteellinen toiminta ei aina tyydytä ja koira joudutaan opettamaan uudelleen.
Kärjistäen: Virhe koulutuksessa vaatiikin aina rekkalastillisen korjaavia toimenpiteitä.

tw_kenkaharjoitus.jpg


Tässä koira sheipattiin nuuhkimaan tietyn henkilön kenkää. Aina kun koira kulki kouluttajan tavoittelemaan suuntaan, hän palkitsi koiran naksuttimen naksautuksella joka taas merkitsi pikapuolin namipalaa. Lopuksi koira käsi nuuhkaisemassa samaa kenkää, haki palkkion kävi kengällä jne.

Toiminto pitää kouluttaa vahvaksi ennenkuin sille annetaan joku käskysana.


tw_pallokeppiharjoitus_palkkio.jpg

Pallokeppiharjoitus. Kun koira koskettaa kuonolla pallokeppiä, se saa palkkion. Kun koira oppii tavoittelemaan palloa, se voidaan liikuttaa sen avulla vaikkapa häkkiin.

tw_hakkiinmeno1.jpg

Tämä araksi mainittu koira sheipattiin pikkuhiljaa häkkiin pelkän palkkion avulla. Koira sai aina palkkion kun liikkui häkkiä kohti ja lopuksi sen sai vain häkistä hakemalla.

tw_hakkiinmeno2.jpg

Sanomatta on selvää että koira meni lopulta häkkiin odottamaan palkkiotansa. Oikeassa elämässä kouluttaja tulisi aina vain kauempaa antamaan palkkion joten häkissäoloaika kasvaisi harjoituksen myötä. Lopulta koiralle voi antaa pitkäkestoisen palkkion kuten luun järsittäväksi häkissä.


 tw_seisomisharjoitus.jpg  tw_seisomisharjoitus_2.jpg

Koira tuo kuononsa käden alle ja palkkio toimitetaan samalle korkeudelle. Tuloksena käyttökelpoinen asento vaikkapa näyttelyissä ;-)

tw_aatu_nuuskuveikko.jpg

Aatu-koiralla on varmasti tyypillinen ongelma tämänikäiselle urokselle. Hajumaailma on niin kiinnostava ettei luoksetulokäsky kiinnosta sitten pätkääkään ennenkuin itseä huvittaa. Koulutustilanteessakin hajut näyttivät olevankin kaverilla päällimmäissenä mielessä. Tässä emäntä kutsuu Aatua luokseen ja jos reaktio on riittävän hyvä ja nopea, koira saa palkkion. Ellei koira reagoi, odotetaan kolme sekunttia ja yritetään uudestaan.

Tässä ja kaikissa muissakin koulutustilanteissa ensiksi testattiin että tarjolla oleva palkkio on koiran mielestä sillä hetkellä riittävän kiinnostava. Ellei ole, harjoitusta on turha aloittaakkaan.

tw_aatu_harhautus.jpg

Toisena päivänä Aatu  jätti hajut toissijaiseksi kiinnostuen enemmän tehtävästä ja alkoi tapittamaan emäntäänsä. Tällöin koiralle järjestettiin tahallisesti muita ärsykkeitä.
Palkkio tuli kun koira käskystä kääntyi kouluttajaansa päin. Vain nopeat reaktiot enää palkittiin.

 

tw_aatu_palkkio.jpg

Sujuu hyvin! Seuraavaksi pidennetään välimatkaa, vaihdetaan ympäristöä ja tiukennetaan vaatimuksia. Tätä täytyy toistaa lukemattomia kertoja jotta siitä tulisi koiralle toimintapa. Myöskin komennon nimeä täytyy muuttaa koiran nimestä joksikin muuksi sillä koiran nimeä käytetään jatkuvasti muutoinkin.

Mutta minkäs poikakoira vieteilleen voi tai metsästyskoira sille että se on huippuunsa jalostettu metsästykseen. Vietit ovat sellaisia mitä omistaja ei ole kouluttanut eikä niitä siis ole poiskoulutettavissakkaan.
Meille kerrottiin yksinkertainen toteama että toinen tekeminen vähentää jotakin toista tekemistä. Soveltaen että kun koira juoksee rusakon perässä, se on vähemmän omistajansa vierellä.  Tästä voikin tulla ajatuskulkuun että mitä enemmän se ehtii olla elämässään rusakon perässä, sitä varmemmin siitä kehittyy sille toimintapa luoksetulon sijaan. Ymmärrettävästi haju- tai rusakkojahti on namipalaa houkuttelevampaa..

tw_isovilla_tahtojen_taistelu.jpg

Tahtojen taistelu. Ensimmäisenä päivänä Isovillan pitäisi nostaa ja luovuttaa pallo emännälleen. Isovilla yrittää taas kouluttaa emäntäänsä siihen.


tw_isovilla_pallon_luovutus.jpg


Nukuttiin yön yli ja Isovilla toimi harjoituksen ajan kuten pitääkin. Pallo näyttää vaihtuneen. 


tw_makaamista.jpg


Tämän koira saa palkkion joka kerta kun koskettaa lattialla olevaa keltaista hiirimattoa. Hiirimaton koskettelukin alkaa samalla tavalla. Ensiksi palkkio annetaan kun koira edes menee hiirimattoa kohti. Asiaa tarkennetaan jatkuvasti ja lopulta palkkio tulee vain esim. kuonolla kosketuksesta.


tw_jamppa_luopumisharjoitus_2.jpg

Tässä käytetään naksutinta. Jampan täytyy luopua palkkiosta ja peruuttaa. Kun se tekee sen, kouluttaja naksauttaa naksutinta ja antaa palkkion. Jamppa oppi asian hetkessä mutta..

tw_jamppa_luopumisharjoitus_sek.jpg


..kouluttajalta menee kordinaatio sekaisin Jampan vauhdissa

tw_jamppa_luopumisharjoitus_3.jpg


Siispä Jamppa jäähylle ja ensin mietitään tarkasti mitä tehdään, kuinka kauan ja miten. Tommy mittasi jatkuvasti harjoitusaikoja ja kuinka monta namupalaa koiran keskittymiskyky peräjälkeen kestää ennenkuin huomio alkaa herpaantua.
Tommyn kouluttajakursseilla opetellaankin aluksi pelkkää tekniikan sujumista ilman eläimiä. Ja näinhän se pitäisi olla kotioloissakin.



tw_jamppa_peruuttaa.jpg


Toisena päivänä Jamppa luopui pallosta. Jampan tuntien se voi olla aika kova juttu..

Kuvasta näkee että koirankouluttajalla on aika monta elementtiä mitkä pitäisi hallita koko harjoituksen ajan oikea-aikaisesti: Liikkuva koira ja pallo, kädessä naksutin ja palkkiot.


tw_harjoittelua.jpg


Muiden koirien harjoitusten seuraaminen oli antoisaa. Sekä koiran että kouluttajan virheistä oli muiden katsojien helppo ottaa oppia ja kenties jopa tunnistaa omia ongelmia.

tw_hihnaharjoitus.jpg


 Kun koiraa talutetaan siten että se kulkee edellä ja vetää niin koirahan ei edes tiedä missä taluttaja tulee takana ellei ota vähän väliä
 katsekontaktia taluttajaansa. Koska koira ei näe taakse, koiran onkin kuljettava siten että kontakti taluttajaan säilyy.

Tässä päästiin siihenkin että koiralle silmiin katsominen ei ole luontaista. Tommy kertoi että koiran kaappaaminen syliin on sille myös luonnonvastaista (koirallahan ei ole käsiä). Koiran voi totuttaa sylissäoloon, samaten myös katsekontaktiin.




tw_pate_peruuttamiskuva.jpg


Ilma täynnä peruuttavia tassuja.. Rottiksen luopumusharjoitus.